Suomen Akatemia on myöntänyt Kasvatuksen, koulutuksen ja oppimisen valtakunnalliselle tutkijakoululle (KASVA) kaudeksi 2010-2013 16 uutta nelivuotista tutkijakoulupaikkaa. Uusi kausi käynnistyy 1.1.2010. KASVA-tutkijakoulun lähtökohtana on rakentaa vastuullisten ohjaajien, tutkimusryhmien ja tutkijoiden verkostolla yhteinen kansainvälinen tutkimus- ja tutkijankoulutusyhteistyön foorumi.

KASVA -tutkijakoulu on monitieteinen konsortio, joka muodostuu neljästä tohtoriohjelmasta, joista kukin muodostaa oman profiilinsa tutkijakoulun työnjaossa oman erityisosaamisensa alueella.

KASVA -tutkijakoulutuskonsortiossa tarkastellaan edellä nimettyjä tutkimus- ja tutkijakoulutusteemoja poikkitieteisesti. Kokonaisuutena konsortiossa ja sen ohjauspoolissa ovat edustettuina kasvatustiede, aikuiskasvatustiede, erityispedagogiikka, sosiologia, psykologia, historia, politiikantutkimus, hallintotutkimus, taloustiede, kulttuurintutkimus, naistutkimus, työntutkimus, nuorisotutkimus, sosiaalipsykologia, oppimistutkimus ja opettajankoulutuksen tutkimus.

Tutkijakoulu edustaa maan laajimpana ja ainoana alan tutkijakoulukonsortiona hyvin kattavasti koko kasvatus-, koulutus- ja oppimisalan tutkimuskenttää. Toiminnallaan tutkijakoulu laajentaa kasvatustieteellisen tutkimuksen ja tutkijakoulutuksen konseptia, kun se hankkeistaa ja monitieteistää yhteisiä tutkimusteemoja, luo työelämä- ja yhteiskuntasuhteita sekä lisää ohjaajien ja opiskelijoiden kansainvälistä liikkuvuutta.

Kasvatuksen, koulutuksen ja oppimisen valtakunnallinen tutkijakoulu vastaa kansainvälisten ammattitutkijoiden ja tohtorikoulutettujen asiantuntijoiden nopeasti kasvavaan kysyntään tutkimuksen, hallinnon, ylikansallisen politiikanteon, opetuksen, koulutuksen ja yritysten innovaatiotoiminnan kentillä.

Tutkijakoulun johtajana toimii professori Risto Rinne Turun yliopistosta.

Tutkijakoulun koordinaattorina toimii KT Sanna Niukko Turun yliopistosta