Torstaiklubi

vapaamuotoista keskustelua mukavassa seurassa

 

Vapaamuotoista keskustelua

Torstaiklubilla ei ole puheenjohtajaa, ei sihteeriä, ei sääntöjä. Sen tarkoitusta ei ole määritelty. Kuitenkin se kokoontuu harvinaisen säännöllisesti, joka kuukauden toinen ja neljäs torstai klo. 9.30 Rauman Keskuspuiston Puistokahvilaan. Istunnoissa käsitellään mitä moninaisempia asioita ja muodostetaan kannanottoja, joista "jäsen" toki voi vaivatta sanoutua irti.

Klubin synty

Kun juhla "90 vuotta opettajankoulutusta Raumalla" oli vuonna 1986 päättynyt, kolme juhlissa ollutta pysähtyi pihamaalla keskustelemaan. He sopivat tuolloin, että kymmenen vuoden kuluttua pyritään järjestämän satavuotisjuhla sekä saamaan aikaan laitoksen vaiheita käsittelevä historiateos. Nämä miehet alkoivat kokoontua neuvonpitoon eri huonetiloissa. Mukaan saatiin aluksi myös laitoksen historianlehtori Markku Virtanen.

Kun v. 1987 oli tehty ROKL:n laitosneuvostolle aloite julkaisutoimikunnan asettamiseksi ja saatu aikaan 1950-luvulla perustetun Myllymäen Killan toiminnan uudelleen aloittaminen v. 1988 ynnä tehty aloitteet juhlatoimikunnan ja historiateoksen toimitusneuvostoiksi ja kun vielä oli v. 1996 oltu osallisina ja mukana laitoksen 100-vuotisjuhlissa, eri tehtävissä vaikuttaneiden henkilöiden osuudet päättyivät. Myllymäen Kilta toki jatkoi menestyksellisesti toimintaansa. Merkittävimmät sen piirissä vaikuttaneet henkilöt olivat puheenjohtajat Aarno Rännäli ja Teuvo Matikka.

Tuo kolmikko, joka 16 vuotta sitten alkoi keskustella tulevista toimenpiteistä, halusi tavoitteiden saavuttamisen jälkeen edelleen kokoontua, nyt Torstaiklubina ilman kiinteitä tavoitteita. Suureksi iloksi useat muut, etenkin Killan jäseniä, ovat tulleet mukaan klubin istuntoihin. (Alkukolmikon henkilöt aakkosjärjestyksessä: Toivo Laurilehto, Eino Sipilä, Eho Vaahtoranta.)

Torstaiklubi kokoontuu Amica -ruokala (ROKL) säännöllisesti joka kuukauden toisena ja neljäntenä torstaina kello 9:30 alkaen, loma-ajat poislukien.

Kaikki killan jäsenet ovat tervetulleita klubin kokoontumisiin!